Astun lumoukseen työntäessäni käteni saveen, tarttuessani siveltimeen, tunnustellessani uutta lankaa.. tämä blogi on puuhieni päiväkirja. Tervetuloa!

lauantai 25. toukokuuta 2013

Lintupojan kesäkuteet

Joskus tekeminen menee ihan hulluttelun puolelle,
niin nytkin..
Tämän idean sain siitä,
että puolison kanssa mietittiin lintupoikaamme,
tuota miehen romuraudasta tekemään "poikaa"
johon talvella ripustamme lintujen ruokintasysteemit,
meillä kun ei ole sopivaa puuta niille.
Talvella laitoin sille yhden pipon ja huivin
miehen ehdotuksesta
kun olin heittämässä niitä pois,
niin rankasti olin niitä kämminyt
enkä jaksanut purkaa jälleen kerran.
Noita virkattuja bikineitä on ollut lehdissä,
en ole niistä kauhean innostunut ollut,
mutta sopivat lintupojan muuttamisen
lintutytöksi kesän ajaksi ;-)






Metallikotka tuossa kädessä on ostettu vuosia sitten,
se on karkoittanut pikkulintuja kesäkalusteiden lähettyviltä
sekä mansikkamaalta viime vuosina,
mutta menettänyt ihan uhkaavuutensa..
..joten mies viritteli sen tähän kesäksi.


Nyt sitten lintutyttö odottaa jotta mies siirtää hänet,
pihatiemme alkuun hämmästyttämään tulijoita.


Tää meni nyt ihan oman kivan puolelle :-D


7 kommenttia:

  1. Hulluttelua pitää olla välillä! Ja tämä on hauska sellainen!!!

    VastaaPoista
  2. Naurusta ei meinannu tulla loppua, teillä on kyllä paikkakuntamme paras pihapatsas, varma nähtävyys:)))
    Aivan mahtava.

    VastaaPoista
  3. ; D. Varmasti ilahduttaa ohikulkijoita. Toivottavasti eivät aja ojaan.

    VastaaPoista
  4. Mähän sanoin muutama vuosi sitten, kun puhuttiin siitä ohikulkutiestä, että teidän pihamaa varmaan alkaa olla sitten sellainen maisemataideteos ainakin jollain tavalla. Että yhdessä miehen kanssa teette sinne vaikka mitä kivaa muiden ihmisten elämän ilahduttamiseksi.
    Toi on tosi upee :-D ! I love it, ja Sinua myös <3 !

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteistanne :-D

    Me osutaan tien päässä joten ei täällä paljon kulkijoita ole, omaksi iloksihan nää jutut täällä kotosalla tulee tehtyä. Satunnaiset pihassamme pyörähtäjät saavat nauraa kanssamme - sekä te jotka blogia seuraatte ;-)

    VastaaPoista