Astun lumoukseen työntäessäni käteni saveen, tarttuessani siveltimeen, tunnustellessani uutta lankaa.. tämä blogi on puuhieni päiväkirja. Tervetuloa!

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Tonttuja & enkeleitä

Keramiikka on tuolla opistolla sellaista,
että jos aikoo vaikka jouluksi jotakin tehdä,
se on paras aloittaa ajoissa.

Ensin kun nimittäin tekee jotakin,
sitten se viikon kuivuu
että pääsee raakapoltoon,
jotta sen voi lasittaa
jotta pääsee lasituspolttoon
-vasta sitten sen saapi kotiin.

Eli jos uuneissa on tilaa,
eikä jää hyllylle odottamaan vuoroaan,
niin nopeimmillaan työnsä saa valmiina kotiin
neljässä viikossa.

Yleensä niin ei käy.
Varsinkin kun itselläni on tapana tehdä useampi työ
ja vasta sitten lasittaa.

Joten heti elokuussa aloitin "tonttuilun"
ja eilen vihdoin sain näitä kotiin.

En muuten ole "jouluhullu",
mutta monesti näissä käsityöjutuissa vain on näitä
kausitöitä, kun mikään ei hetkessä valmistu.

Enkelit ensin:



Ja sitten tonttuihin:




Tässä on muutama kämmitty,
yhden tontun lätsä oli lasituspoltossa tippunut
ja tarttunut toiseen tonttuun kiinni.
Molemmat siis pilalla.
Näitä oli muutamia,
osa lensi heti opistolla roskiin.

Tästä parista meinasin kysyä mieheltä,
josko saisi pelastettua tuon jolla on vielä hattu.
Se käy ihan hyvin tuonne ulos,
hanki peittänee sitten takamuksen kolhut..?


Ja tässä vielä koko porukka:


Muutama tonttu opistolla odottaa vielä uuniin pääsyä,
odotan heidän ennen joulua kotiutuvan..


4 kommenttia:

  1. Oi kun taitava olet! enkeleiden hiukset ovat todella hienot <3

    VastaaPoista
  2. Ihania, noi tontut on kyllä ylivetoja. Myös nuo "pilalle menneet". t äiti

    VastaaPoista
  3. Siun käsistä syntyy, sitten totntut, enkelit, neuleet ja virkkuukset, Taitava olet.
    Tykkään näistä veikeistä tontuista ja suloisista enkeleistä.

    VastaaPoista