Astun lumoukseen työntäessäni käteni saveen, tarttuessani siveltimeen, tunnustellessani uutta lankaa.. tämä blogi on puuhieni päiväkirja. Tervetuloa!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kahdet tumput kerralla

Olen nähnyt ihmisten tekevän tumppuja ja sukkia pyöröpuikoilla.
Ihana idea, molemmat valmistuisivat siis samaan aikaan!

Ja kun en edelleenkään ole ohjeita lukeva, 
läksin testaamaan maalaisjärjellä..

Kyllä ne vaan pyörölläkin kulkee!

Tälläisenä tipahtivat pois, peukut tekemättä vain:


Jo valmiiksi epätasaisessa käsialassani nämä oli tosi epätasaiset,
mutta peukun teon aikana alkoivat pahimmat harotukset silmukoista kadota.

Lisäksi loppukavennukset menivät hieman vinksalleen, 
kun lisäsin peukun jälkeen kaksi silmukkaa enkä tajunnut tasoittaa niitä..

Mutta ekoiksi nämä on ihan loistavat!


Silti piti vielä tehdä vielä perinteisesti viidellä puikolla nämä:


Kokeilin samasta langasta (Hile) pikkaisen "kirjoa" niitä.
Ensimmäiseksi testiksi oikein kivat!


Kahdet kun laittaa päällekäin, voisi näillä keleillä pärjätä?

Mutta niitä huopatumppuja seuraavaksi..?
Vai vauvan sukkaa..?
Vai sitä vauvan peittoa...?

Hmmm...

1 kommentti:

  1. Molemmat lapaset on kivat. Mä en kyl osaa järkeillä miten lapaset pyöröpuikoilla tehdään :( en muutenkaan ole lapasia paljon tehny.

    VastaaPoista