Astun lumoukseen työntäessäni käteni saveen, tarttuessani siveltimeen, tunnustellessani uutta lankaa.. tämä blogi on puuhieni päiväkirja. Tervetuloa!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Merinovillaa leikkuupöydällä..

Ja Savamaraton jatkuu..
Edellisten resorin, poimutuksen ja taskun lisäksi
työstä piti löytyä sitten REIKÄ.

Päätin alussa pysyä tässä samassa kaavassa,
eli peruskaavassani jota ollaan mulle hiottu laneillakin,
kiitosta siitä ei siis voi laittaa vain itselleni.

Peruskaavasta olen siis muokannut mekon,
tänään päätin muokata siitä jotakin muuta..

..sekä selättää merinovilla-pelkoni,
joka siis juontuu piloille leikkelemistäni kalliista villoista..

Tälläistä kangasta minulta löytyi:



Muokkasin kaavasta erään lemppari neuleeni mukaisen,
lyhyen ja mukavan neuletakin.
Taskun kaavoitusta seuraavissa kuvissa.

Piirsin siis taskun,
leikkelin kaavaa jotta saisin rypytystä aikaan,
ja piirsin uuden:



Tarkistus että molemmilta puolilta saman kokoinen: 


Kuva meni väärin päin,
mutta tässä siis taskun rypytystä meneillään:


Taskussa siis tasku itse, resori ja se rypytys.


Tuntui että tuhrasin tän taskun kanssa iät ja ajat! 


Jassoo, yksi kuva taskusta puuttuu, mut ei kait se mitään.. 

Seuraavaksi siirryin harjoittelemaan reikää,
kun en ole sitäkään ennen tehnyt..


Pikkasen ongelmia koneenkin kanssa matkan varrella..


Mutta siinä se mun REIKÄ nyt sitten on! 
Ei ehkä planeetan kaunein, mutta mun ihan ensimmäinen!



Ja tässäpä tää takki,
ei ehkä näytä lattialla just niin kivalta kun päällä,
kuten noi mekotkin.. 
..kuvaaja mestari kun en ole. 


Mutta siitä tuli kuin tulikin just sellainen kun suunnittelin!

Mulla on vielä merinovillaa, sellaista ihanaa ruusukuvioista jemmassa..
..saas nähdä milloin raatsin leikkoa sen.

Huomenna pitäisi noiden edellisten elementtien lisäksi ommella työhön..
..NAUHA!

En tiedä ehdinkö, eikä ideaakaan ole just nyt..
..joten katsotaan joutuuko luovuttamaan,
kun aikaakin on rajallisesti,
valitettavasti..

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava ja upeaa,että ehdit,osaat ja jaksat olla mukavassa kisassa mukana! Juuri tuollaisen takin tarvitsisin minäkin ja olen mallia pähkäillyt jo pudempään.Tää on kyllä kiva!

    VastaaPoista
  2. Ihana takki! Tuollainen reikä minunkin pitäisi opetella tekemään :) Mulla on aina sellainen tunne, että taskujen tekemiseen menee tosi paljon aikaa.

    VastaaPoista